Imbolcia juhlitaan yleensä helmikuun ensimmäisenä päivänä ja se merkitseekin talven lopun ja kevään alun. Sen nimi juontaa juurensa vanhasta irlantilaisesta termistä, joka viittaa kohdun sisällä kasvavaan elämään. Tähän aikaan vuodesta uuhet kantavat vuoden ensimmäiset karitsansa.
Juhlaa on pidetty myös kelttiläisen jumalatar Brigidtin juhlana. Hän on äitijumalatar ja synnyttävien naisten suojelija. Suomalaisena Brigidtin vastineena voisi pitää Ukkko-jumalan harvoin mainittua Raunia, joka on mytologiassamme hedelmällisyyden antaja. Muita jumalattaria ovat mm. Skandinaavisessa perinteessä Freyr ja Kreikkalaisessa mytologiassa Demeter.
Brigidtin kunniaksi alttarille tai kodin oven yläpuolelle on tapana tehdä hänen mukaansa nimetty risti oljista tai kaisloista. Brigidtin ristin avulla kotiin houkutellaan siunausta ja suojausta. Katso ohje ristin tekoon TÄSTÄ.
Imbolcina on ollut tapana syödä hyvin perheen kesken, pöydässä on ollut usein tarjolla viime syksyn sadon antimista valmistettua puuroa, rieskaa ja makeaa hiivaleipää, rusinoilla ja rypäleillä maustettuna. Tapana on ollut jättää osasta näistä myös Brigidtille oma ateria. Imbolicin aikaan Irlannissa on ollut tapana aloittaa kevätsiivous ja osalle se on rantautunut vuosien saatossa meille tänne Suomeenkin tärkeäksi perinteeksi. Kevätsiivouksen voi kohdistaa koko kotiin, alttarille tai omaan elämään. Onko sinulla jokin elämänosa-alue, joka tarvitsisi tarkastelua uudesta näkökulmasta?
Myös vierailu erilaisilla lähteillä tai muilla pyhiltä tuntuvilla luonnon vesialueilla on ollut suosittua. Siellä pääsee näkemään fyysisesti kevään alun, kun jäät alkavat sulaa ja elämää symboloivan veden näkee jälleen pitkän talven jälkeen liikkuvan luonnossa.
Imbolc alttarillasi
Imbolcin värit: Lämpimät sävyt; oranssi, keltainen ja heleä valkoinen.
Symbolit: Aurinkosymbolit, Brigidtin risti, lumi ja olkinuket.
Kukat: Kamomilla, krookus, laventeli, harsokukka ja jasmiini.
Yrtit: Rosmariini ja basilika.
Kivet ja kristallit: Ametisti, seleniitti, sodaliitti, kukka-amatsoniitti ja aurinkokivi.
Eläimet: Karhu, peura, murmeli ja lampaat.
Tuoksut: Basilika, kamomilla, jasmiini, rosmariini ja laventeli.