Kivien tietopankki

Jos epäilet, voiko kiveäsi ladata auringossa tai vedessä, kaikista varmimmin pidät kiven fyysisestä olomuodosta huolta lataamalla niitä esimerkiksi suitsukkeen savussa, kuun energioissa, seleniitin tai akaatin avulla, äänellä tai visualisoimalla.

Auringossa lataamisen suurimmat riskit ovat kiven värien haalistuminen, sameneminen tai tummuminen. Jotkut kivet ja mineraalit jopa voivat halkeilla auringon kuivattaessa niille ominaiset öljyt.

Vedessä lataamisen suurimmat riskit ovat ruostuminen ja haurastuttaminen, joka voi johtaa halkeiluun. Yleisesti puhutaan kiven kovuudesta hyvänä mittarina veden sietämiselle; jos kiven kovuus on yli 6moh, se hyvin todennäköisesti kestää vettä. 
Luonnonmateriaalina kivissä kuitenkin on usein uria, koloja ja reikiä, joihin vesi voi jäädä tekemään tuhojaan ja pitkässä juoksussa aiheuttaa halkeilua.

Ps. kuulin vuosikausia sitten kätevän vinkin, jolla pidät melko varmasti herkimmät kivesi turvassa veden aiheuttamilta vahingoilta! Jos kiven nimi päättyy "-iitti"(kuten kyaniitti, seleniitti, hematiitti, pyriitti), se ei todennäköisesti kestä vettä. Näissä on tietysti aina poikkeuksia sääntöön, suuntaan jos toiseen.

Aavikkoruusu
Chakra: kruunu, juuri
Horoskooppimerkki: härkä, skorpioni, kauris
Itsetuntoa nostattava aavikkoruusu puhdistaa kehoa ja mieltä negatiivisista energioista. Se helpottaa ahdistusta ja stressiä, sekä rauhoittaa ja tasapainottaa energiakehoa. Aavikkoruusu on lyömätön ystävä silloin, kun kurotat kohti korkeinta minääsi.
Aseta aavikkoruusuja kotiisi suojelemaan huonolta energialta
Meditoi aavikkoruusun kanssa vahvistaaksesi yhteyttäsi Korkeimpaan Minääsi ja johdatukseen
• Meditoi aavikkoruusun kanssa avataksesi chakrojen välistä energiavirtausta
Aavikkoruusun puhdistus ja lataus:
x Vesi (liukenee)
✓ Aurinko

Akaatti
Chakra: juuri
Horoskooppi: kaksoset, vaaka
Yleisenä tunteiden ja energioiden tasapainottajana tunnettu akaatti maadoittaa sut tehokkaasti, vahvistaen sidettäsi Äiti Maahan. Sen hidas värähtely auttaa sua pysähtymään, hidastamaan tahtia ja kiinnittämään huomiota asioihin, jotka ovat juuri sillä hetkellä tärkeitä.
• Kanna akaattia mukanasi silloin, kun koet olevasi irrallaan itsestäsi, ajatukset poukkoilevat ja koet vaikeaksi keskittyä
• Voit käyttää akaattilevyä muiden kivien lataamiseen asettamalla kivet sen päälle tai välittömään läheisyyteen
• Aseta akaattilevy paikallisesti kipukohtaan ja tunne sen parantava voima. (Otathan myös yhteyttä lääkäriin, mikäli kipusi ovat pitkäaikaisia tai kipuasteikolla korkeita. Emme koskaan kehota korvaamaan kivillä lääkinnällistä apua.)
Akaatin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Amatsoniitti
Chakra: kurkku, sydän
Horoskooppi: oinas, leijona, neitsyt, skorpioni
Kurkkuchakraa avaava ja aktivoiva amatsoniitti kannustaa puhumaan ja rohkaisee rehellisyyteen. Se oikoo väärinymmärryksiä, sekä ehkäisee ristiriitoja. Amatsoniitin uskotaan myös auttavan sua uskomaan itseesi ja tavoittelemaan unelmiasi, tavoitteitasi ja saavuttamaan päämääräsi.
• Ota amatsoniitti taskuusi, kun aiot käydä tunteita herättäviä keskusteluita tai kun tarvitset erityisen paljon emotionaalista tukea
• Toivon ja unelmien tavoittelun kivenä, amatsoniitti toimii myös täydellisesti manifestointikiveksi
• Meditoi amatsoniitin kanssa tasapainottaaksesi erityisesti kurkku- ja sydänchakroja
Amatsoniitin puhdistus ja lataus:
Vesi (pidemmässä altistuksessa voi haurastua)
✓ Aurinko (muutama tunti kerrallaan, pidemmässä altistuksessa voi haalistua)

Ametisti
Chakra: kruunu, kolmas silmä
Horoskooppi: neitsyt, jousimies, kauris, vesimies, kalat
Ametisti on viisauden kivi: Se karkottaa epäluottamusta sua itseäsi kohtaan, ohjaa eteenpäin ja rohkaisee ottamaan tarvittavia askeleita. Sen puhutaan hälventävän pahoja unia ja ahdistusta, sekä mielen synkkyyttä. Ametisti on yksi suosituimmista kivistä sekä harjaantuneiden, että tuoreempien harjoittajien keskuudessa. Se aktivoi ja avaa tehokkaasti kolmannen silmän chakraa ja tukee henkisellä polulla niin kokeneita, kuin kokemattomampiakin kantajia.
• Kanna mukanasi karkoittaaksesi negatiivista energiaa, pelkoja ja ahdistusta
• Aseta ametisti tyynysi alle tai yöpöydälle parantaaksesi unenlaatua ja karkoittaaksesi painajaisia
• Meditoi ametistin kanssa aktivoidaksesi Kolmannen Silmän chakraa ja herätelläksesi intuitiotasi
Ametistin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (haalistuu pidemmässä altistuksessa)

Apatiitti
Chakra: kolmas silmä, kurkku
Horoskooppi: kaksoset, vaaka, kalat
Apatiitti on koetaan hyvänä puhujan kivenä, sillä se auttaa sua puhumaan omasta totuudesta ja niistä ajatuksista, jotka ovat prioriteettilistan kärjessä. Sillä on myös taipumus nostattaa itseluottamusta. Apatiitti on myös luovuutta ja keskittymiskykyä kohottava kivi; se kannattaa siis ottaa työpöydälle työpäivän tai opiskelujen ajaksi.
• Kanna mukanasi, kun suuntaat puhumaan tunteita herättävistä aiheista
• Aseta apatiitti työpöydällesi nostattamaan keskittymiskykyäsi
• Manifestoi apatiitin kanssa unelmiasi todeksi
Apatiitin puhdistus ja lataus:
x Vesi
x Aurinko (haalistuu pidemmässä altistuksessa)

Aurinkokivi
Chakra: solar plexus, sakraali
Horoskooppi: leijona, vaaka
Aurinkokivi on tunnettu auringon ja maskuliinisen energian kantaja. Se nostattaa ja vahvistaa itseluottamusta, itsekuria ja itsetuntoa.
Kyseinen kivi mielletään usein johtajien kiveksi; se tuo mukanaan päämäärätietoisuutta ja tavoitteelisuutta. Aurinkokivi auttaa päästämään irti seisahtaneista energioista, negatiivisista ajatuksista ja paikalleen jäämisen tunteista.
• Kanna mukanasi, kun kaipaat selvyyttä ajatuksiisi ja päätöksentekokykyä
• Meditoi aurinkokivi sakraalichakran päällä avataksesi ja aktivoidaksesi kyseistä chakraa
• Aseta alttarillesi tai muuhun asetelmaan tuomaan auringon energisoivaa energiaa kotiisi
Aurinkokiven puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Chevron -ametisti
Chakra: kruunu, kolmas silmä
Horoskooppi: oinas, jousimies, vesimies, kalat
Tunnetaan myös nimellä dream -ametisti. Toinen nimitys lienee juontaa juurensa siihen, että chevron -ametisti on äärimmäisen hyvä unikivi, sillä se voimistaa unien ymmärtämistä ja auttaa ymmärtämään niiden viestejä valveilla ollessakin. 
Muutoin chevron -ametistin energia on hyvin samanlainen kuin tavallisen ametistin.
• Käytä chevron -ametistia, kun asetat uusia intentioita ja päästät irti toimimattomista käytös- ja ajatusmalleista
• Aseta chevron -ametisti tyynysi alle harjoittaaksesi unityöskentelyä; se tukee unien muistamista ja vahvistaa herkkyyttä selkounille
• Kanna kaulakorun muodossa silloin, kun kaipaat koko chakrajärjestelmän läpi kulkevaa, puhdasta ja avaavaa energiavirtaa.
Pst. Chevron -ametisti on intensiivinen kivi, jonka vahvat energiat voivat joskus aiheuttaa liiankin intensiivisiä unia ja yleisesti ottaen voit kokea sen olevan "hieman liikaa". Tätä voi harjoittaa pitämällä chevron -ametistia mukana ensin lyhyempiä aikoja ja hiljalleen hieman pidempiä aikoja.
Chevron -ametistin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (voi haalistua pidemmässä altistuksessa)

Fluoriitti
Chakra: kaikki
Horoskooppi: vaaka, kauris, kalat
Fluoriitti on ehkä tunnetuin keskittymisen kivi; se auttaa erottamaan asiat tärkeysjärjestykseen, keskittymään olennaiseen ja toimimaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Fluoriitti auttaa näkemään asiat laajemmasta perspektiivistä ja ohjaa päästämään irti tunteista ja käytösmalleista, jotka eivät enää palvele sua. 
Fluoriitti ilmenee useammassa eri värisävyssä; tyypilliset fluoriittien värit ovat violetti/liila, vihreät eri sävyt, sekä violetin ja vihreän yhdistelmät.
• Aseta fluoriitti työpöydällesi poistamaan aivosumua ja auttamaan keskittymisessä
• Meditoi fluoriitin kanssa, sillä se avaa ja aktivoi tehokkaasti kaikkia chakroja
• Kanna fluoriittia mukanasi silloin, kun kaipaat extra boostia itsetunnollesi
Fluoriitin puhdistus ja lataus:
x Vesi
x Aurinko

Granaatti
Chakra: sydän, juuri
Horoskooppi: leijona, neitsyt, kauris, vesimies
Granaatti tunnetaan rohkeuden ja vahvuuden kivenä. Se vahvistaa itsevarmuutta ja päättäväisyyttä, sekä antaa potkua tehdä asioiden eteen tarpeellisia toimia niin fyysisessä, kuin henkisessäkin tasossa. Sen elinvoimainen energia säteiele naisellisuutta ja feminiinisyyttä.
• Kanna mukanasi, kun kaipaat päättäväisyyttä ja potkua toimiisi
• Kanna mukanasi suojaamaan itseäsi; granaatti on kautta aikojen tunnettu suojeleva soturikivi
• Meditoi granaatin kanssa vahvistaaksesi intuitiotasi ja vaistojasi
Granaatin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (pitkäaikaisessa altistuksessa värit voivat haalistua)

Haukansilmä
Chakra: kurkku
Horoskooppi: rapu, leijona, neitsyt, kauris, vesimies
Haukansilmä eli sininen tiikerinsilmä.
Rohkeuden, tarkkasilmäisyyden ja valppauden kivi. Se tuo rohkeutta ja kykyä tarttua tuumasta toimeen, sekä valaa uskoa itseesi. Haukansilmän avulla näet syvemmin oman itsesi ja omat tunteesi, helpottaen niiden käsittelyä ja uudelleenorganisointia.
• Kanna mukanasi houkutellaksesi rahaa ja hyvää onnea
• Meditoi haukansilmän kanssa avataksesi ja aktivoidaksesi kurkkuchakraa
• Kanna haukansilmää mukanasi silloin, kun tarvitset rohkaisua puhua omaa totuuttasi ja tulla kuulluksi
Haukansilmän puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko

Hematiitti
Chakra: juuri
Horoskooppi: oinas, vaaka, vesimies
Hematiitti on mieltä suojeleva kivi, joka maadoittaa ja luo sun ympärille turvallisuuden tunnetta ja vakautta. Se auttaa mieltä sulkemaan stressiä ja ahdistusta ulkopuolelle, sekä imee itseensä negatiivista energiaa suojellen tällä tavoin kantajaansa. Hematiitin uskotaan myös auttavan keskittymisessä ja muistamisessa. Se kannattaa siis nostaa työpöydälle ryhtyessäsi työskentelemään tai opiskelemaan.
• Kanna mukanasi silloin, kun tarvitset erityisen vahvaa maadoittumista ja pään kylmänä pitämistä
• Lisää hematiittia loitsuihisi tuomaan ekstrasuojausta
• Empaatikoille hematiitti on ehdoton investointi, sillä se suojelee kantajaansa negatiivisilta energioilta
Hematiitin puhdistus ja lataus:
x Vesi
✓ Aurinko

Häränsilmä
Chakra: sakraali, solar plexus, juuri
Horoskooppi: oinas, kaksoset, leijona, neitsyt, kauris, vesimies
Häränsilmän toinen nimi on punainen tiikerinsilmä.
Häränsilmä on energioiltaan hyvin samanlainen kuin tiikerinsilmä. Se tuo rohkeutta, valppautta ja runsaasti itseluottamusta, sekä vahvistaa sun luontaisia kykyjäsi. Se auttaa sua pitämään puoliasi ja puolustamaan myös niitä, jotka eivät siihen syystä taikka toisesta kykene. Häränsilmä on tasapainoittava maadottaja, joka auttaa pysymään rentona myös stressaavissa tilanteissa. Häränsilmän uskotaan myös vilkastuttavan elämää makuuhuoneen puolella.
• Kanna häränsilmää mukanasi silloin kun kaipaat ekstrarohkeutta ja itsevarmuutta
• Aseta häränsilmä yönpöydällesi nostattaaksesi seksuaalienergiaa makuuhuoneen puolella
• Meditoi häränsilmän kanssa silloin kun kaipaat uusia näkökulmia ideoihisi
Häränsilmän puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko

Kalsedoni
Chakra: kurkku
Horoskooppi: rapu, vaaka, jousimies
Sininen kalsedoni tukee kurkkuchakraa ja näin ollen auttaa puhumaan vaikeistakin asioista. Se tukee kommunikaatiotaitoja, sekä ymmärrystä toista ihmistä kohtaan. Sinisellä kalsedonilla on rauhoittava vaikutus, joka heijastuu itsevarmuuteen ja kykyyn luottaa itseesi. Haihduttaa negatiivista ajatusmallia ja hälventää ahdistusta.
• Kanna mukanasi edistääksesi omaa ymmärrystäsi konfliktitilanteissa
• Meditoi kalsedonin kanssa silloin kun kaipaat tasapainoa ja harmoniaa
• Aseta kotiisi harmonisoimaan energioita
Kalsedonin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Karneoli
Chakra: sakraali, solar plexus, juuri 
Horoskooppi: oinas, härkä, rapu, leijona, neitsyt, vaaka
Karneoli resonoi vahvasti sakraalichakraan, aktivoiden seksuaalisuutta, intiimiyttä ja aistikkuutta. Sen motivoiva energia auttaa keskittymään ja vahvistaa sun energiakenttää haihduttamalla pelkoja ja luomalla sen tilalle turvallisen ympäristön toimia.
• Kanna mukanasi kun kaipaat uutta puhtia ja motivaatiota
• Meditoi karneolin kanssa etsiessäsi uutta polkua ja näkemystä
• Aseta yöpöydällesi herättääksesi seksuaalienergiaa
Karneolin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Kalkopyriitti
Kalkopyriitti on vahva chakrojen avaaja ja aktivoija ja se sopiikin täydellisesti energiahoitajien työvälineeksi. Se tunnetaan myös hyvänä uusien alkujen ja muutosten kivenä, sillä se ohjaa oikealle polulle ja kohti täyttä potentiaaliasi.
Kalkopyriitti on myös yksi luovuutta ja ilontunteita herättävistä kivistä.
• Käytä rahaa, onnea ja vaurautta houkuttelevissa loitsuissa ja manifestoineissa
• Meditoi kalkopyriitin kanssa avataksesi ja aktivoidaksesi kaikkia chakroja ja energiavirtoja
• Käytä kalkopyriittiä silloin kun asetat uusia intentioita ja aloitat uusia projekteja
Kalkopyriitin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Kukka-amatsoniitti
Chakra: kurkku, sydän
Horoskooppi: neitsyt, kalat
Kukka-amatsoniitti rauhoittaa mieltä ja kehoa, sekä auttaa käsittelemään traumoja. Se tunnetaan myös hyvänä ahdistuksen ja pelkojen karkoittajana. Kukka-amatsoniitti toimii myös loistavana Universaalin rakkauden houkuttajana. Se nostattaa myös luovuutta ja kehittää innovatiivista ajattelutapaa.
• Kanna mukanasi tuntiessassi ahdistusta
• Meditoi kukka-amatsoniitin kanssa pureutuaksesi pelkojesi ydinsyihin ja nosta ne pintaan käsiteltäväksi ja ylitsepäästäviksi
• Aseta työpöydällesi nostattamaan luovuuttasi
Kukka-amatsoniitin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi (pidemmässä altistuksessa voi haurastua)
✓ Aurinko (muutama tunti kerrallaan, pidemmässä altistuksessa voi haalistua)

Kuukivi
Chakra: kruunu, kolmas silmä
Horoskooppi: kaksoset, rapu, vaaka, skorpioni, vesimies, kalat
Kuukivi suorastaan huokuu pyhää feminiinistä energiaa ja sitoo sut Äiti Maan yhteyteen. Se toimii erittäin hyvänä apuna varjotyöskentelyssä ja tukee sua henkisellä polullasi kuoppien ja juurakkojen yli. Kuukivi sopii uusiin alkuihin tuoden mukanaan inspiraatiota ja motivaatiota olla innovatiivinen ja kehittää ja luoda uutta.
• Aseta kuukivi alttarillesi edustamaan femiinienergiaa
• Kanna mukanasi kun kaipaat lempeää ohjausta polullasi
• Meditoi kuukiven kanssa avataksesi ja aktivoidaksesi kruunuchakraa ja kolmatta silmää
Kuukiven puhdistus ja lataus:
x Vesi (pidemmässä altistuksessa voi haurastuttaa kiveä)
✓ Aurinko

Kyaniitti
Chakra: kruunu, kolmas silmä, kurkku
Horoskooppi: oinas, härkä, vaaka, kalat
Kyaniitti vahvistaa tehokkaasti psyykkisiä kykyjä, sekä vahvistaa ylimpien chakrojen yhteyksiä. Se sopii myös loistavasti unikiveksi, sillä se auttaa muistamaan unia paremmin ja selkeämmin, ja ohjaa sua ymmärtämään niiden perimmäisiä tarkoituksia.
• Meditoi kyaniitin kanssa avataksesi syvempää ymmärrystä ja herätelläksesi intuitiotasi
• Aseta kyaniitti tyynyn alle tai yöpöydälle harjoittaaksesi unityöskentelyä
• Kanna mukanasi silloin kun kaipaat rationaalista ja ratkaisukeskeistä ajattelumallia
Kyaniitin puhdistus ja lataus:
Kyaniittia ei tarvitse erikseen puhdistaa, sillä se ei ime itseensä ympäristönsä energiakuormaa.
x Vesi
✓ Aurinko

Labradoriitti
Chakra: kaikki
Horoskooppi: härkä, rapu, leijona, vaaka, skorpioni, jousimies, kalat
Labradoriitin puhutaan olevan yksi tärkeimmistä maagikkojen, shamaanien ja noitien kivistä, sillä se nostattaa pintaan piilotettuja psyykkisiä kykyjä, sekä vahvistaa niitä. Labradoriitti toimii myös hyvänä ahdistuksen hälventäjänä, sillä se haihduttaa pelkoja ja epävarmuutta, sekä kohottaa itseluottamusta ja itsevarmuutta kannustaen sua itsenäisyyteen.
• Meditoi labradoriitin kanssa herättääksesi intuitiotasi ja psyykkisiä kykyjäsi
• Aseta yöpöydällesi hälventämään pelkoja ja ahdistusta, sekä parantamaan unenlaatua
• Kanna mukanasi pitääksesi mielesi selkeänä
Labradoriitin puhdistus ja lataus:
x Vesi (pidemmässä altistuksessa saattaa haurastua)
✓ Aurinko

Lapis lazuli
Chakra: kolmas silmä, kurkku
Horoskooppi: härkä, vaaka, jousimies, kauris, vesimies, kalat
Lapis lazulia on tavattu jo antiikin Egyptissä.
Se on kolmannen silmän chakrapisteen avaaja ja aktivoija - lapis lazuli on sidoksissa vahvasti henkiseen kasvuun, tietoisuuden laajenemiseen ja selväaisteihin. Kyseinen kivi yhdistetään myös kurkkuchakralle, sillä se auttaa puhumaan ja näkemään oman totuuden selkeämmin ja helpottaa itseilmaisussa.
• Aseta lapis lazuli tyynyn alle tai yöpöydällesi vahvistaaksesi enne- ja selkounia
• Kanna mukanasi, kun kaipaat ekstraitseluottamusta
• Aseta lapis lazuli alttarillesi tai muuhun asetelmaan tuomaan kotiisi suojausta negatiiviselta energialta
Lapis lazulin puhdistus ja lataus:
x Vesi (pidemmässä altistuksessa voi haurastua)
x Aurinko (pidemmässä altistuksessa voi haalistua)

Lohikäärmekivi
Chakra: kurkku, sydän, sakraali, solar plexus
Horoskooppi: kaksoset, leijona, jousimies
Lohikäärmekivi kohottaa itseluottamusta ja itsetuntoa, sekä ohjaa sut luottamaan itseesi ja intuitioosi. Se rohkaisee, kannustaa ja motivoi tavoittelemaan omia tavoitteita ja päämääriä, mikä tekee lohikäärmekivestä erittäin hyvän manifestointi kiven. Lohikäärmekivi on myös hyvä kivi silloin, kun kaipaat puhtia ja voimaa - niin henkisellä, kuin fyysiselläkin tasolla.
• Käytä lohikäärmekiveä manifestoinnissa
• Kanna sitä mukanasi kun kaipaat lisämotivaatiota
• Aseta se alttarillesi tai muuhun asetelmaan nostattamaan tilan energia tasoja
Lohikäärmekiven puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Lumihiutaleobsidiaani
Chakra: kolmas silmä, juuri
Horoskooppi: neitsyt, skorpioni, jousimies, kauris
Lumihiutaleobsidiaani on muiden obsidiaanien tapaan hyvin suojaava ja maadoittava kivi. Sen erikoisominaisuutena on kuitenkin kohottaa matalaa mieltä, hälventää ahdistusta ja poistaa pelkoja ja epävarmuuksia. Tämä kivi myös auttaa rauhoittumaan ja pysymään rauhallisena stressaavissa ja ahdistavissa tilanteissa, sekä auttaa näkemään kokonaiskuvan; kaikissa asioissa ja tilanteissa on valoisakin puoli.
• Meditoi lumihiutaleobsidiaanin kanssa tutkiessasi menneitä elämiäsi
• Kanna sitä mukanasi, kun tiedät kohtaavasi uusia tilanteita
• Aseta lumihiutaleobsidiaani työpöydällesi selkeyttämään ajatuksiasi
Lumihiutaleobsidiaanin puhdistus ja lataus:
x Vesi (pidemmässä altistuksessa saattaa haljeta)
✓ Aurinko

Lumikvartsi
Chakra: kruunu
Horoskooppi: kaksoset, leijona, kauris
Lumikvartsin sanotaan olevan hellä parantaja, joka auttaa keskittymään ja ohjaa kohti korkeinta minää, sekä työskentelee sen edun mukaisesti. Lumikvartsi on kivi, joka kirkastaa ja selkeyttää mieltä ja ajatuksia, sekä haihduttaa epävarmuutta ja negatiivista energiaa. Energialtaan hyvin samanlainen kuin vuorikristalli, mutta lempeämpi värähteisempi.
• Kanna mukanasi silloin, kun tarvitset kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta
• Meditoi lumikvartsin kanssa vahvistaaksesi sisäistä viisauttasi
• Tavoittele sisäistä rauhaa meditoimalla lumikvartsin kanssa ja kanna sitä sen jälkeen mukanasi
Lumikvartsin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (voi haurastua ja haljeta)

Magnesiitti
Chakra: kruunu, kolmas silmä, sydän
Horoskooppi: oinas, kaksoset, vaaka, skorpioni
Magnesiitti auttaa intention asettamisessa ja sen energisoimisessa. Se tunnetaan hyvänä luovuuden ja itseluottamuksen nostattajana, sekä itsevarmuuden vahvistajana. Magnesiittia kannattaa säilyttää työpöydällä, jossa se pääsee toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla; luomaan suhun uskoa itseesi ja kannustamaan projekteissasi.
• Kanna mukanasi, kun kaipaat itsetunnon nostatusta
• Aseta työpöydällesi houkuttelemaan luovuutta ja motivaatiota
• Manifestoi magnesiitin kanssa runsautta ja yltäkylläisyyttä
Magnesiitin puhdistus ja lataus:
x Vesi
x Aurinko (pidemmässä altistuksessa voi haurastua)

Maisemajaspis
Chakra: kolmas silmä, juuri
Horoskooppi: leijona, kauris
Äiti Maahan yhdistävä ja maadoittava maisemajaspis tunnetaan polun näyttäjänä ja lempeänä ohjaajana. Sen aaltoilevat kuviot kuvaavat karttaa, jotka kertovat entisistä elämistäsi. Maisemajaspis on luovuuden kivi ja se avustaa tulevaisuuden suunnittelussa, siitä haaveilussa ja sen saavuttamisessa.
• Meditoi maisemajaspiksen kanssa, kun kaipaat ohjausta elämän uusissa vaiheissa
• Manifestoi maisemajaspista hyödyksi käyttäen, kun teet suunnitelmia tulevaan
• Aseta se tyynysi alle tai yöpöydälle saadaksesi Universumien viestejä unissasi
Maisemajaspiksen puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Meripihka
Chakra: sakraali, solar plexus, juuri
Horoskooppi: kaksoset, rapu, leijona, neityst, vesimies
Meripihka on äärimmäisen puhdistava kivi, sillä se hälventää ympäriltään negatiivista energiaa, niin psyykkisestä kuin fyysisestäkin kehosta. Sen uskotaan myös tasapainottavan kantajansa energioita, mieltä ja sielua. Meripihka on luovuutta kohottava kivi, joka kannustaa päätöksentekoon ja helpottaa sitä.
• Kanna mukanasi silloin kun kaipaat mielen ja kehot tasapainoitusta
• Meditoi meripihkan kanssa avataksesi ja aktivoidaksesi sakraalichakraa
• Aseta alttarillesi tai muuhun asetelmaan houkutellaksesi vaurautta kotiisi
Meripihkan puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (voi pehmentyä auringossa ja haurastua jäähdyttyään)

Merliniitti
Chakra: kolmas silmä
Horoskooppi: kaksoset, vaaka, skorpioni, kalat
Merliniitti on äärimmäisen vahva shamaanin kivi, joka avaa silmiä kaikelle sille, mikä on jäänyt huomaamatta. Se yhdistää Universumiin, sekä Äiti Maahan. Merliniitti nostattaa elämäniloa ja halua oppia uusia asioita, se kannattaa siis pitää työpöydällä opiskellessa. Tämä kivi myös auttaa sua erottamaan totuuden peloista ja valheista.
• Meditoi merliniitin kanssa herättääksesi ja vahvistaaksesi psyykkisiä kykyjäsi
• Kanna mukanasi silloin, kun kaipaat tarkkasilmäisyyttä
• Aseta se työpöydällesi työskennellessäsi uusien asioiden parissa
Merliniitin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi 
✓ Aurinko

Mokaiitti
Chakra: juuri
Horoskooppi: neitsyt, skorpioni
Mokaiitti tai mokaiittijaspis on maadoittava kivi, kuten muutkin jaspikset. Se on lempeä itsetuntoa, itsevarmuutta ja itseluottamusta kohottava kivi, joka lievittää tarvetta ruoskia itseään. Se antaa ymmärrystä omaa ihmisyyttä kohtaan ja muistuttaa siitä, että elämässä on muutakin kuin suorittamista.
• Kanna mukanasi silloin kun kaipaat extraitseluottamusta
• Meditoi mokaiitin kanssa maadoittuaksesi tukevasti Äiti Maahan
• Aseta mokaiitti tyynysi alle tai yöpöydällesi vastaanottaaksesi viestejä Universumilta
Mokaiitin puhdistus ja lataus:
x Vesi (pitkäaikainen altistus voi aiheuttaa halkeamia)
✓ Aurinko

Musta obsidiaani
Chakra: juuri
Horoskooppi: skorpioni, jousimies
Musta obsidiaani on vahva maadoittaja ja suojaaja, joka pitää negatiiviset energiat ja tunnetilat loitolla. Se aktivoi juurichakraa, sekä avaa sydäntä helpottaen mieltä vaivaavien asioiden käsittelyä. Obsidiaani on hyvä tuki myös varjotyöskentelyssä ja oman pimeyden tutkimisessa.
• Käytä obsidiaania suojaavissa loitsuissa
• Aseta kotisi sisäänkäynnille ja/tai ikkunalaudoille obsidiaania suojataksesi kotisi
• Meditoi mustan obsidiaanin kanssa maadoittaaksesi itsesi ja sukeltaaksesi varjotyöskentelyn pariin
Obsidiaanin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi 
✓ Aurinko

Musta onyx
Chakra: kolmas silmä, juuri
Horoskooppi: oinas, leijona, jousimies, kauris, vesimies
Musta onyx on keskittymiskykyä parantava kivi, joka vahvistaa itsekuria ja itsehillintää. Se on myös muiden mustien kivien tapaan maadoittava ja suojaava, sekä karkottaa pelkoja, ahdistusta ja vastapainona rauhoittaa mieltä ja energioita.
Musta onyx sopii hyvin uusiin tilanteisiin ja muutoksiin, sillä se vahvistaa turvallisuuden tunnetta.
• Kanna mukanasi kun kaipaat suojakilpeä ympärillesi
• Meditoi onyxin kanssa avataksesi ja aktivoidaksesi alimpia chakroja
• Aseta onyx tyynyn alle tai yöpöydällesi helpottaaksesi nukahtamista ja karkottaaksesi ahdistusta ja pahoja unia
Onyxin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi 
✓ Aurinko

Oranssi kalsiitti
Chakra: sakraali, solar plexus
Horoskooppi: rapu, leijona
Auringon valoista energiaa pirskahteleva oranssi kalsiitti haihduttaa laiskuutta ja motivoi sua tarttumaan tuumasta toimeen. Se kohottaa luovuutta, auttaa keskittymään ja nostattaa puhtia ja jaksamista. Itsevarmuus ja itseluottamus ovat myös oranssin kalsiitin pintaan nostattamia tuntemuksia. Erittäin hyvä kivi luovaa työtä tekeville ihmisille.
• Aseta oranssi kalsiitti työpöydällesi nostattamaan motivaatiota ja keskittymiskykyä
• Kanna mukanasi, kun kaipaan ekstrapotkua päivääsi
• Aseta alttarille tai muuhun asetelmaan tuomaan iloisuutta ja positiivisuutta kotiin
Oranssin kalsiitin puhdistus ja lataus:
x Vesi (voi haurastua ja lohkeilla)
x Aurinko (voi haalistua ja menettää värinsä)

Punainen akaatti
Chakra: sakraali, solar plexus, juuri
Horoskooppi: härkä, skorpioni, kauris, kalat
Punainen akaatti on motivoiva rohkeuden kivi, joka kannustaa sua kohtaamaan omia pelkoja, sekä käsittelemään niitä. Se nostattaa luovuutta, joten se sopii hyvin sellaisille ihmisille, jotka esimerkiksi kirjoittavat paljon, piirtävät tai maalaavat. Punainen akaatti myös aktivoi sakraalichakraa ja voi kohottaa libidoa, se sopii siis myös yöpöydälle säteilemään energiaansa.
• Kanna mukanasi, kun joudut kohtaamaan pelkojasi
• Aseta punainen akaatti työpöydällesi herättelemään luovuutta
• Aseta punainen akaatti tyynyn alle tai yöpöydällesi vilkastuttamaan seksielämää
Punaisen akaatin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi 
✓ Aurinko

Punainen jaspis
Chakra: sakraali, juuri
Horoskooppi: oinas, rapu, neitsyt, vaaka, skorpioni, jousimies
Punainen jaspis on samaan aikaan maadoittava ja rohkaiseva. Se ohjaa sut kohti päämäärääsi ja kannustaa toimimaan sen eteen. Punainen jaspis tunnetaan myös kivenä, joka aktivoi seksielämää ja haihduttaa siihen liittyviä rajoitteita ja häpeän tunteita.
• Kanna mukanasi, kun kaipaat rohkaisua ja potkua toimia
• Meditoi punaisen jaspiksen kanssa maadoittuaksesi ja kartoitaaksesi tarvittavia askelia, joilla saavutat päämääräsi
• Aseta tyynysi alle tai yöpöydällesi vilkastuttamaan seksielämää
Punaisen jaspiksen puhdistus ja lataus:
x Vesi (pitkäaikainen altistus voi haurastuttaa kiveä)
✓ Aurinko

Pyriitti
Chakra: solar plexus
Horoskooppi: härkä, leijona
Pyriitti on vaurautta houkutteleva kivi, joka toimii mainiosti manifestoinnissa. Se avaa katseen sille, mikä on huomaamisen arvoista ja rohkaisee tavoittelemaan sitä kohottaen tahdonvoimaa ja itsevarmuutta.
• Kanna mukanasi houkutellaksesi onnenpotkuja
• Aseta alttarille tai muuhun asetelmaan houkuttelemaan vaurautta, runsautta ja rahavirtoja
• Manifestoi pyriitin kanssa saavuttaaksesi päämääräsi ja tavoitteesi
Pyriitin puhdistus ja lataus:
x Vesi (voi ruostua ja murentua)
✓ Aurinko (muutamia tunteja kerrallaan)

Ruusukvartsi
Chakra: sydän
Horoskooppi: oinas, härkä, rapu, leijona, vaaka, skorpioni, kalat
Ruusukvartsi on tunnetusti hellä sydämen hoivaaja. Se auttaa ymmärtämään omia heikkouksia ja käsittelemään tunteita. Herättää rakkauden tunteita ja helpottaa sydänsuruja. Ruusukvartsi on myös hyvä kivi konfliktitilanteissa, sillä se nostattaa myötätuntoa sua itseä ja muita kohtaan, sekä auttaa antamaan anteeksi.
• Kanna mukanasi potiessasi sydänsuruja
• Aseta alttarillesi tai muuhun asetelmaan säteilemään rakastavaa ja lempeää energiaa koko kotiisi
• Käytä rakkaus- ja glamourloitsuissa, onhan kyseessä kuitenkin rakkauden ja kauneuden kivi
Ruusukvartsin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (voi haalistua)

Rodoniitti
Chakra: sydän
Horoskooppi: oinas, härkä, rapu, skorpioni
Rodoniitti yhdistetään vahvasti sydänchakraan tehden siitä voimakkaan sydämen parantajan. Se auttaa ja ohjaa kohtaamaan omia epäitsevarmuuksia ja epäilyjä itseä kohtaan, sekä tukee niiden käsittelyssä. Rodoniitti on loistava kivi tasapainottamaan ja maadoittamaan energioita.
• Kanna mukanasi edistääksesi ymmärrystäsi tunneasioissa
• Meditoi ymmärtääksesi anteeksiantoa syvemmin
• Vaaleanpunaisempi versio rodoniitista on enemmän rakkauskivi ja mustempi versio taas maadoittavampi ja suojaavampi
Rodoniitin puhdistus ja lataus:
x Vesi
✓ Aurinko (muutamia tunteja kerrallaan)

Sammalakaatti
Chakra: sydän, juuri
Horoskooppi: kaksoset, leijona, neitsyt
Loistomaadoittaja, joka palauttaa sinut takaisin juurillesi Äiti Maahan. Sammalakaatti rauhoittaa mieltä ja kehoa tasapainoittaen äkkipikaista luonnetta. Sammalakaatti on etenkin silloin ystäväsi, kun epäilet itseäsi. Se auttaa sua näkemään itsesi positiivisessa valossa, sekä huomioimaan parhaat puolesi.
• Kanna mukanasi, kun koet kaipaavasi maadoittavaa energiaa päivän aikana
• Meditoi sammalakaatin kanssa ennen suuria tapahtumia ja tilanteita maadoittuaksesi kunnolla
• Aseta sammalakaatti alttarillesi tai muuhun asetelmaan luodaksesi maadoittavan ympäristön kotiisi
Sammalakaatin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko (muutamia tunteja kerrallaan)

Sateenkaarikuukivi
Chakra: kaikki
Horoskooppi: rapu, leijona, skorpioni, jousimies
Sateenkaarikuukivi tunnetaan rauhoittavana ja rentouttavana värähtelijänä, joka auttaa sua keskittymään juuri tähän hetkeen. Erinomainen ystävä siis meditoidessa, sillä se sulkee ulos häiriötekijöitä. Sateenkaarikivi on myös vahvasti feminiinisen energian kivi ja auttaa sua valjastamaan omaa feminiinienergiaa hyödyksesi.
• Kanna mukanasi karkoittaaksesi negatiivisuutta ympäriltäsi
• Meditoi sateenkaarikuukiven kanssa syventääksesi meditaatiotasi
• Aseta akaattilevy paikallisesti kipukohtaan ja tunne sen parantava voima. (Otathan myös yhteyttä lääkäriin, mikäli kipusi ovat pitkäaikaisia tai kipuasteikolla korkeita. Emme koskaan kehota korvaamaan kivillä lääkinnällistä apua.)
Sateenkaarikuukiven puhdistus ja lataus:
x Vesi
✓ Aurinko (muutamia tunteja kerrallaan)

Savukvartsi
Chakra: juuri
Horoskooppi: neitsyt, kauris
Savukvartsin tyypillisimpiä piirteitä on kyky maadoittaa kantajansa. Se suojaa ja luo ympärilleen vakautta, mikä tekee siitä hyvän matkakiven. Savukvartsi hyvä kivi myös tunnelukkojen avaamiseen, sekä ahdistuksen purkamiseen.
• Kanna mukanasi, kun kaipaat suojaa negatiivisilta energioilta ja ihmisiltä
• Meditoi savukvartsin kanssa maadoittuaksesi
• Syvenny savukvartsin kanssa varjotyöskentelyyn, sillä se avaa hyvin tunnelukkoja ja auttaa niiden ymmärtämisessä
Savukvartsin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (voi haalistua)

Seeprajaspis
Chakra: juuri
Horoskooppi: neitsyt, vaaka
Seeprajaspis, kuten muutkin jaspikset on ominaisuuksiltaan maadoittava ja energisoiva. Se myös tasapainottaa maskuliinista ja feminiinistä energiaa aurassasi. Seeprajaspis sopii hyvin aktiiviselle ihmiselle, sillä se nostattaa jaksamista ja fyysisiä energiatasoja.
• Kanna mukanasi kun kaipaat lisäenergiaa päivääsi
• Meditoi seeprajaspiksen kanssa hakeutuaksesi energeettiseen tasapainoon
• Seeprajaspis on myös suosittu tuki harjoittaessasi esimerkiksi korttitulkintaa, sillä se selkeyttää mieltä ja auttaa näkemään selvemmin
Seeprajaspiksen puhdistus ja lataus:
x Vesi (pitkäaikainen altistus voi haurastuttaa kiveä)
✓ Aurinko (muutamia tunteja kerrallaan)

Seleniitti
Chakra: kruunu, kolmas silmä, kurkku
Horoskooppi: härkä, kaksoset, rapu, vaaka
Seleniitti on voimakas puhdistaja, lataaja ja energioiden harmonisoija. Se on yhteydessä universumin keskukseen ja säteilee puhdasta valoa ympärilleen. Seleniitti avaa, puhdistaa ja aktivoi tehokkaasti chakroja, sekä vahvistaa yhteyttäsi universumiin, korkeimpaan minään ja henkioppaisiisi. Voit ladata ja puhdistaa muita kiviä seleniitin avulla.
• Meditoi seleniitin kanssa avataksesi ylimpiä chakroja
• Aseta alttarille tai muuhun asetelmaan puhdistaaksesi ja suojataksesi kotiasi
• Lataa muita kiviä seleniitin läheisyydessä
Seleniitin puhdistus ja lataus:
x Vesi (liuottaa myrkkyä veteen ja haurastuu herkästi)
x Aurinko (voi samentua)

Shungiitti
Chakra: kaikki
Horoskooppi: rapu, skorpioni, kauris
Shungiitti tunnetaan vahvana puhdistajana ja negatiivisen energian haihduttajana. Se suorastaan imee negatiivisuuden ympäriltään suojaten näin kantajaansa - shungiittia kannattaa siis puhdistaa usein. Shungiitti on myös loistava tuki itseä etsiessä, traumojen ja tunteiden käsittelyssä, sillä se tasapainottaa mieltä sekä kehoa, että chakroja.
• Kanna mukanasi puhdistaaksesi energioita ympäriltäsi
• Aseta alttarille tai muuhun asetelmaan puhdistaaksesi ja suojataksesi kotiasi
• Aseta elektroniikkalaitteiden lähistölle vähentääksesi elektromagneettista säteilyä
• Puhdista juomavetesi shungiitilla; aseta puhdas shungiitti vesikannun tai vesilasin pohjalle ja anna veden puhdistua ja lataantua yön yli
Shungiitin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Sitriini
Chakra: sakraali, solar plexus
Horoskooppi: oinas, härkä, rapu, leijona, vaaka
Sitriini on iloa ja luovuutta pirskahteleva onnellisuuden kivi, joka auttaa pitämään yllä optimistista ajatusmallia. Se kannustaa tarttumaan tuumasta toimeen ja selättämään hidasteet, jotka estävät sua saavuttamasta päämäärääsi. Nostattaa luovuutta ja toimii oivallisena ideointikivenä; ota se siis pöydällesi kirjoittaessasi, piirtäessäsi tai maalatessasi.
• Kanna mukanasi harmaina päivinä hyötyäksesi sitriinin iloisesta ja aurinkoisesta energiasta
• Manifestoi sitriinin kanssa haaveesi todeksi
• Käytä loitsupulloissa ja loitsukulhoissa houkuttelemaan iloa, onnea, runsautta ja vaurautta
Sitriinin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (voi haalistua)

Smaragdi
Chakra: sydän
Horoskooppi: härkä, kaksoset, rapu
Smaragdi resonoi sydänchakraan ja lievittää sydänsuruja, nostattaa rakkauden tunteita itseä kohtaan ja auttaa käsittelemään tunnetason traumoja. Se auttaa luottamaan läheisiisi ja turvautumaan heihin vaikeinakin hetkinä. Smaragdi tunnetaan myös kivenä, joka houkuttelee luokseen vaurautta ja runsautta, sekä erittäin hyvänä manifestointikivenä.
• Kanna mukanasi nostattaaksesi rakkauden tunteita ja myötätuntoa
• Aseta alttarille tai muuhun asetelmaan houkuttelemaan vaurautta ja runsautta
• Manifestoi smaragdin kanssa saavuttaaksesi tavoitteesi
Smaragdin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi (pidempiaikainen altistuminen voi samentaa)
x Aurinko (pidempiaikainen altistuminen voi kuivattaa smaragdin, jolloin se voi haljeta)

Sodaliitti
Chakra: kolmas silmä, kurkku
Horoskooppi: skorpioni, jousimies, vesimies, kalat
Sodaliitti on tunnettu kurkkuchakran kivi, joka auttaa puhumaan omasta totuudesta ja helpottaa kommunikointia molempiin suuntiin. Se tasapainottaa tunteita ja luo harmoniaa ympärilleen. Sodaliitti on kivi, joka nostattaa itseluottamustasi henkisyyden polulla. Se rohkaisee luottamaan intuitioosi ja aisteihisi.
• Kanna mukanasi kun tiedät joutuvasi puhumaan paljon ja kaipaat siihen tukea
• Meditoi sodaliitin kanssa puhdistautuksesi läpikohtaisin ja tasapainottaaksesi sekä fyysisen, että energeettisen kehosi
• Aseta sodaliitti tyynysi alle tai yöpöydälle parantaaksesi unenlaatua ja helpottaaksesi nukahtamista ja unessa pysymistä
Sodaliitin puhdistus ja lataus:
x Vesi
x Aurinko

Thuliitti
Chakra: sydän
Horoskooppi: härkä, kaksoset, rapu, kauris
Sydänchakraan resonoiva thuliitti nostattaa pintaan piilotettuja tunnepohjaisia tunteita ja traumoja käsiteltäväksi. Se tuo ympärilleen iloa ja onnellisuutta, sekä auttaa päästämään irti negatiivisista tunteista ja ajatusmalleista.
• Kanna mukanasi vahvistaaksesi avomielisyyttäsi ja spontaanisuuttasi
• Meditoi thuliitin kanssa ymmärtääksesi paremmin itseäsi ja ajatusmallejasi
• Meditoi thuliitin kanssa vahvistaaksesi ratkaisukeskeisyyttäsi
Thuliitin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko (muutama tunti kerrallaan)

Tiikerinsilmä
Chakra: sakraali, solar plexus, juuri
Horoskooppi: oinas, kaksoset, leijona, neitsyt, kauris, vesimies
Tiikerinsilmä on tunnettu rohkeuden ja itseluottamuksen kivi. Se auttaa näkemään ja ymmärtämään sun sisäisen kyvykkyyden ja taidon tehdä juuri sitä, mitä sä itse haluat tehdä. Tiikerinsilmä rohkaisee ja kannustaa tarttumaan tuumasta toimeen.
• Kanna mukanasi kaivatessasi ekstrarohkeutta ja itseluottamista
• Meditoi tiikerinsilmän kanssa ymmärtääksesi todellisen potentiaalisi
• Aseta työpöydälle tuomaan energiaa ja motivaatiota työntekoon, opiskeluun tai luovaan työskentelyyn
Tiikerinsilmän puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
✓ Aurinko

Topaasi
Chakra: kurkku
Horoskooppi: skorpioni, jousimies
Topaasi on sisäisen ja ulkoisen rauhan kivi, sillä se tasapainottaa ympäriltään kaiken; chakrat, aurat, energiat niin fyysisestä kuin psyykkisestäkin kehosta. Se auttaa ymmärtämään ja hyväksymään sen, ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista ja sen, että elämä tulee olla ylä- ja alamäkiä. Topaasi on luottoystävä meditaatiossa, sillä se vahvistaa psyykkisiä kykyjä ja auttaa niiden kehittämisessä.
• Kanna mukanasi rauhoittaaksesi ympäristöäsi
• Meditoi topaasin kanssa kehittääksesi psyykkisiä kykyjäsi
• Aseta alttarillesi tai muuhun asetelmaan rauhoittaaksesi kotisi energioita
Topaasin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (pidempiaikainen altistaminen voi tummentaa)

Turmaliini
Chakra: juuri
Horoskooppi: leijona, vaaka, skorpioni, kauris, kalat
Vahvasti maadoittava ja suojaava turmaliini imee itseensä negatiivisia energioita ympäriltään, suojaten kantajaansa niiltä. Turmaliini sopii hyvin myös unikiveksi, sillä sen ominaisuuksiin kuuluu levottomuuden ja painajaisten karkoittaminen.
• Kanna mukanasi suojaavan amuletin tavoin
• Aseta alttarille tai esimerkiksi eteisen pöydälle suojaamaan kotiasi
• Meditoi turmaliinin kanssa maadoittuaksesi
Turmaliinin puhdistus ja lataus:
x Vesi 
✓ Aurinko

Unakiitti
Chakra: sydän
Horoskooppi: härkä, neitsyt, skorpioni
Optimistisuutta huokuva sydänchakran kivi, joka hellii ja hoivaa rasittunutta sydäntä ja mieltä. Unakiitin kanssa meditoiminen auttaa sua avaamaan sydäntäsi rakkaudelle ja huolenpidolle, sekä ohjaa sua huolehtimaan muiden lisäksi myös itsestäsi.
• Kanna mukanasi tasapainottaaksesi tunteitasi
• Meditoi unakiitin kanssa vastaanottaaksesi selkeämmin viestejä Universumilta ja henkimaailmasta
• Meditoi unakiitin kanssa nähdäksesi selvemmin asiat, jotka kannattaa antaa anteeksi ja päästää irti
Unakiitin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi (lyhyitä aikoja kerrallaan. pidemmässä altistuksessa voi samentua)
✓ Aurinko (muutama tunti kerrallaan)

Vihreä aventuriini
Chakra: sydän
Horoskooppi: oinas, härkä, rapu, leijona, neitsyt, vaaka
Vihreä aventuriini on ihana sydämen kivi, joka houkuttelee luokseen rakkautta, hyvää onnea ja vaurautta. Oiva kivi manifestoinnille ja päämäärien tavoittelulle. Tämä kivi vahvistaa itseluottamusta ja itsetuntoa, sekä herättää myötätunnon tunteita itseäsi ja läheisiäsi kohtaan.
• Kanna mukanasi houkutellaksesi onnenpotkuja, rahaa ja vaurautta
• Käytä vihreää aventuriinia manifestoidaksesi tavoitteesi todellisuuteen
• Kanna vihreää aventuriinia lompakossasi aktivoidaksesi rahavirtoja 
Vihreän aventuriinin puhdistus ja lataus:
Vesi
x Aurinko (voi haalistua)

Vuorikristalli
Chakra: kaikki
Horoskooppi: oinas, härkä, kaksoset, rapu, leijona, neitsyt, vaaka, skorpioni, jousimies, kauris, vesimies, kalat
Vuorikristalli on yksi niin sanotuista peruskivistä; se puhdistaa auraa, mieltä, kehoa ja tiloja. Vuorikristallista erityisen hyvän energiakiven tekee se, että sillä on kyky omaksua muiden kivien energioita itseensä ja tarjota sulle juuri sellaisia energioita ja apuja, joita sillä hetkellä tarvitset. Se on äärimmäisen monikäyttöinen kivi, sillä se soveltuu suojaamiseen, maadoittumiseen, manifestointiin, unityöskentelyyn, sekä moneen muuhun käyttötarkoitukseen.
• Kanna mukanasi pitääksesi negatiivisuuden loitolla ja mielen kirkkaana
• Aseta alttarille tai muuhun asetelmaan houkuttelemaan positiivisuutta, luovuutta ja motivaatiota
• Meditoi vuorikristallin kanssa avataksesi ja aktivoidaksesi ylimpiä chakroja ja vahvistaaksesi yhteyttä Universumiin ja Korkeimpaan Minään
Vuorikristallin puhdistus ja lataus:
✓ Vesi
x Aurinko (pitkä altistus voi aiheuttaa halkeamia)

Takaisin blogiin