Suomalainen kansanusko eli suomenusko on syvästi luontoon ja sen voimiin liittyvä uskonto, jossa jumalat, jumalattaret, henget ja emuut elävät tasapainossa luonnon kanssa. Keskeisenä ajatuksena on toiminut metsän, järvien ja taivaan kunnioitus, ja rituaalit pyrittiin tekemään luonnon ja jumalattarien kanssa harmoniassa. Toinen keskeinen ajatus on ollut luonnon ja ihmisten välinen tasapaino, ja ihmiset pyrkivät elämään yhteisymmärryksessä ympäristön kanssa.
Suomenuskon uskomukset eivät ole yhtenäisiä, vaan niissä saattaa olla laajaakin heittelyä alueesta riippua. Myöskään jumalhahmot eivät ole aina olleet suoraviivaisia ja tarkkoja hahmoja, vaan ne ovat saattaneet muuntaa hieman muotoaan ja tarkoitusperäänsä alueellisten ja sukupolvellisten tarinoiden mukana.
Suomalainen kansanusko on kuitenkin ollut aikoinaan yhteydessä jokapäiväiseen elämään ja ihmiset pitivät tärkeitä juhlia ja rituaaleja, jotka liittyivät esimerkiksi viljelyyn, metsästykseen, kalastukseen tai elämänmuutoksiin, kuten lasten syntymään, vanhempien polvien kuolemaan tai avioliittoihin.
Tässä artikkelissa tutustumme muutamaan suomenuskon jumalattareen.
Mielikki
Mielikki on yksi tunnetuimpia suomenuskon jumalattaria ja hänet tunnetaan ensisijaisesti luonnon äitinä, metsän emäntänä ja Tapion vaimona. Mielikki toimii myös metsän, riistan ja metsästyksen suojelijana, jonka tehtävä on pitää luonto tasapainossa. Hänet tunnetaan myös äidillisenä ja rauhoittavana hedelmällisyyden ja naiseuden symbolina, joka on lempeän ja armollisen lisäksi myös viisas ja päättäväinen.
Myytit Mielikistä ovat eläneet sukupolvelta toiselle ja ne ovat olleet tärkeitä metsästäjille, kalastajille ja maanviljelijöille, jotka ovat olleet riippuvaisia luonnon ja metsän tasapainosta. Mielikin voima muistuttaa meitä siitä, kuinka tärkeä yhteys luonnolla ja kulttuurilla on, ja kuonka suomalaisessa perinteessä on säilynyt kunnioitus luontoa ja sen arvaamattomuutta kohtaan.
Mielikin alttari:
Värit: Vihreä, ruskea, luonnonläheiset, murretut värit
Symbolit: Kävyt, oksat, lehdet, siemenet, metsäkukkia, kauniit puuesineet, luonnosta löydetyt kivet, eläinsymbolit, jäniksen käpälät, peuran sarvet, höyhenet.
Tuoksut: Metsäiset tuoksut, kuten setri, santelipuu, havupuut, sypressi
Mielikki ©Tytti Leiwo/Paluu Jumalattaren Luontoon
Tyytikki
Tyytikki on oravien emona(tai emuuna) tunnettu jumalatarhahmo, joka ei välttämättä ole nykypäivänä yhtä tunnettu mytologian hahmo, mutta hänen roolinsa oravien äitinä ja metsän suojelijana muistuttaa meitä luonnon hauraudesta ja siitä, että luonnon ekosysteemi tarvitsee myös pieniä ja huomaamattomankin oloisia kasvattejaan. Tyytikin rooli korostaa luontoyhteyttä, hedelmällisyyttä ja elämän tasapainoa ja jatkuvuutta. Tyytikki on osa suurempaa metsän jumalallista perhettä, joka tukee ja suojelee metsän elämää ja sen monimuotoisuutta.
Tyytikin yhteys oraviin tuo esiin hänen roolinsa suojelijana ja hoitajana, joka katsoo metsän eläinten perään, ihan niiden kaikista pienimpienkin. Tämä yhteys on symbolisen lisäksi myös käytännöllinen; oravat olivat ja ovat tärkeitä metsän kiertokululle ja luonnon tasapainolle. Tyytikin tehtävä oli auttaa oravia ja muita metsän pieniä eläimiä selviytymään ja varmistamaan, että ne lisääntyivät.
Tyytikin alttari:
Värit: Vaaleanruskea, vaaleanvihreä
Symbolit: Oravat ja niiden kuvat, pähkinät, kävyt, siemenet, pesämäiset rakennelmat, männyn neulaset ja oksat, metsäkukat, kuivatut marjat
Tuoksut: Metsäiset tuoksut kuten setri, havupuut. Kukkaistuoksut kuten orvokki, vuokot
Tyytikki, ©Tytti Leiwo/Paluu Jumalattaren Luontoon
Hongatar
Hongatar on suomalaisessa kansanuskossa metsän ja puiden jumalatar, mutta myös karhujen emuu. Hänellä on vahva yhteys myös muihin metsäneläimiin. Hongattaren yhteys karhuihin luo syvyyttä hänen rooliinsa metsän suojelijana ja elämän ylläpitäjänä, sillä karhu on voimakas ja kunnioitettu eläin, joka tunnetaan henkisenä suojelijana, ja se heijastuu myös Hongattareen jumalatarhahmona. Hongatar ei suojele ja hoivaa pelkästään metsää ja puita, vaan myös karhuja ja sen kaltaisia suuria eläimiä, jotka hallitsevat metsän eläinkuntaa.
Karhujen elämäntapa horroksen ympärillä symboloi luonnon kiertokulkua, kuoleman ja elämän vaihtelua. Hongattaren rooli on tukea karhun elämän kiertokulkua, sillä hän huolehtii metsän hyvinvoinnista yhtenä kokonaisuutena - myös suurista eläimistä, joiden elämän kierto ylläpitää metsän tasapainoa ja harmoniaa.
Karhu on myös perinteisesti ollut tärkeä metsästyseläin suomalaisessa kulttuurissa ja siihen liittyi pyhä rituaali, jolla metsästäjät kunnioittivat karhua ja karhun emuuta. Hongatar suojelee karhua metsästäjiä vastaan ja varmistaa, että sitä kohdellaan kunnialla myös kaatamisen jälkeen.
Hongattaren alttari:
Värit: Vihreä, ruskea, punainen
Symbolit: Karhut, karhun hampaat, kuusen ja männyn oksat, hunajaa tai marjoja karhuille
Tuoksut: Havupuut, marjaiset tuoksut, koivu
Hongatar, ©Tytti Leiwo/Paluu Jumalattaren Luontoon
Kivutar
Kivutar, Tuonen Neitsyt, Tuonen Tytti on suomalaisessa kansanperinteessä sairauksien, kipujen ja vaivojen jumalatar, sairaiden parantaja. Kivuttaren roolia tunnetaan terveyden ja kivunlievityksen kentällä ja häntä pidettiin myös elämän ja kuoleman rajalla toimivana voimana. Kivuttaren yhteys sairauksiin ja kipuihin ei ole pelkästään negatiivinen, vaan hänellä oli useita parantavia voimia, joilla hän saattoi parantaa ja lievittää kärsimyksiä. Kivutar tietää, ettei kivut ole aina vain fyysisiä, vaan voivat heijastaa myös henkistä kärsimystä. Näin ollet hänet tunnetaan myös mielenterveyden tai sielullisen parantamisen symbolina.
Kivutar muistuttaa meitä siitä, että kivut voivat olla elämän viestejä, joita täytyy kuunnella ja ymmärtää, jotta niitä voitaisi parantaa. Tällä viitataan myös henkiseen parantamiseen, jossa kivut ja kärsimys on ikään kuin sisäisiä haavoja ja sielun kipuja, jotka tarvitsevat hoitoa. Kivutarta pidettiin arvossaan erityisesti kansanparannuksessa ja parantamisrituaaleissa, jotka antoivat lohtua ja apua kärsiville. Hänen yhteytensä kivien, maaperän ja luontovoimien kautta heijastaa perinteistä luonnollista lääketiedettä ja parantamisen taitoja, jotka olivat keskeisiä suomalaisessa kansanperinteessä.
Kivuttaren alttari:
Värit: Vihreä, sininen, vaaleanpunainen, tummat sävyt
Symbolit: Kivet ja mineraalit, suola, vesi, parantavat yrtit, yrttiniput, kuivatut kukat
Tuoksut: Laventeli, kamomilla, minttu, havupuut, sitruuna
Kivutar, ©Tytti Leiwo/Paluu Jumalattaren Luontoon
Loviatar
Loviatar on suomenuskon monesti väärinymmärretty jumalatar, joka liitetään tauteihin, kärsimykseen ja kuolemaan, sekä toisinaan myös tuhoon. Loviattaren voimat keskittyvät elämän pimeisiin ja karuimpiin puoliin - sairauksiin ja kuolemaan, mutta hänen roolinsa on tärkeä osa elämän muuttuvan luonteen ja karman oppimista. Hänet liitetään kuolemaan, kuoleman hetkeen ja elämän loppumisen vaiheisiin, sillä Loviatar hallitsee kuoleman portteja. Loviatar muistuttaa elämän rajallisuudesta ja siitä, kuinka meidän täytyy ymmärtää ja olla valmiita kohtaamaan kuolema ja sen hetkisen maallisen elämän loppu.
Loviatar ei ole pelkästään tuhoava ja kuolemaa kylvävä jumalatar, vaan hän on osa elämän kiertokulkua, jonka avulla kaikki pysyy tasapainossa. Hänen roolinsa kautta voimme kohdata kipuja ja kärsimystä, mutta nämä vaikeudet voivat tarjota oppimisen ja kasvamisen mahdollisuuksia. Elämä ja kuolema ovat osa toisiaan - ilman kuolemaa ei olisi elämää, eikä ilman kipua voisi olla ymmärrystä ilosta.
Loviatar sekoitetaan toisinaan Kivuttareen, sillä heidän välillään on samankaltaisia teemoja. Siinä missä Kivutar hallitsee kipuja ja sairauksia, hänet mielletään parantajaksi, kun taas Loviatar on elämän ehtoopuoleen saattaja.
Joissain kertomuksissa Kivutar yhdistetään fyysisiin kipuihin ja Loviatar henkisiin haavoihin.
Loviattaren alttari:
Värit: Musta, punainen, violetti
Symbolit: Mustat kivet, tuhka, mustat kynttilät, lääkekasvit, veri, punaiset ruusut, hajonneet esineet
Tuoksut: Kaneli, neilikka, musta pippuri, kardemumma
Loviatar, ©Tytti Leiwo/Paluu Jumalattaren Luontoon
