Juhlitko sinä Lithaa?
Litha on noitien ja wiccojen keskikesän juhla ja silloin juhlistetaan kesäpäivänseisausta, sitä kun viimein päivä on pidempi kuin yö.
Lithan juhlintaan kuuluu tulien, erityisesti kokon, polttaminen, joka on meille suomalaisille tuttu juhannusperinne. Ennen kristinuskon rantautumista suomeen, juhannusta on juhlittu Ukon juhlana. Aikoinaan on puhuttu Ukon vakoista, sillä on viitattu Ukon juhliin valmistettavaa simaan ja olueen, jota on tarjoiltu vakkamaisista asioista. Ukon juhla on ollut keskikesän juhla, jolloin Ukko-jumalalle on uhrattu ruokaa, erityisesti juuri simaa ja olutta. Uhrausten toivossa on pyydetty hyvää satoa loppukesälle. Juhannus onkin siis kristillinen nimitys Lithalle, suomenuskon Ukon juhlalle.
Nykynoituudessa tulien polton lisäksi Lithan juhlintaan kuuluu myös esim. kukkaseppeleiden teko, sekä kaikki muu kukkien kanssa hääräily aina istuttamisesta, kasteluun ja poimimiseen. Muistathan kuitenkin kunnioittaa keijuja ja muuta luonnon väkeä ja pyytää aina lupa ottaessasi luonnonantimia mukaasi.
Kuuveden sijasta Lithana lienee voimakkaampaa ladata aurinkovettä. Se auttaa tasapainottamaan chakroja ja lievittää ahdistusta. Aurinkoveden lataamisen lisäksi voit myös ladata itsesi ja kristallisi Lithan auringonvalossa. Tarkistathan kuitenkin, että lataamasi kristallit sopivat auringonvaloon.
Lithaan sopii hyvin myös ulkona kokkaaminen ja nykynoita saattaakin mieltää keskikesän grilliruuan sapattiruuaksi. Torilta (tai miksei myös pakaste-altaasta) ostetut mansikat pyörähtävät blenderissä jäiden kera ihanan raikkaaksi jälkiruokajuomaksi. Uhriruuaksi alttarille voi leipoa leipää tai pullaa, joka maistuu myös vieraille. Aina suomen kesää ei voi ennustaa ja grillaussää saattaakin muuttua yllättäen, mutta älä sure. Sille on varmasti tarkoitus ja kokkaamisen kattauksineen voi siirtää sisälle.
Litha-alttarin voit koota erilaisista aurinkoon liittämistäsi asioista ja esineistä. Esimerkiksi väreissä toistuvat eri punaisen, oranssin ja keltaisen sävyt. Näitä värejä voit tuoda alttarille mm. alttariliinoilla ja kynttilöillä. Myös hedelmät ja marjat esim. mansikka, kukat, kuten liljat, laventeli, auringonkukka ja päivänkakkara, sekä muut kasvit ja yrtit esim. koivu, nokkonen ja mänty toimivat ihanina alttari-koristeina.
Alttarille voi nostaa myös erilaisia symboleja, jotka liittyvät aurinkoon ja tuleen. Tällaisia ovat esimerkiksi lohikäärme-patsaat, aurinkoristit, sekä -siepparit ja muut aurinkosymbolit, sekä peilit. Muutkin kesäiset symbolit ja eläimet ovat oiva lisä alttarille. Esimerkiksi simpukat, karjaa kuvastavat symbolit, käärmeet, mehiläiset, leppäkertut ja perhoset, sekä meren- ja vedenelävät toimivat loistavasti alttarikoristeina.
Alttarille ja muualle kotiin voi tuoda myös tuoksuja, laventelilla, mintulla, salvialla, krookuksella ja sitruunamelissalla. Ne luovat kesäisen tunnelman sekä fyysisinä elementteinä, että myöskin pelkästään tuoksuna suitsukkeen tai tuoksukynttilän muodossa.
Olemme luoneet haun "Litha" Mystic Mistin verkkokauppaan, jonka takaa löydät kaikenlaisia lithaan liittyviä tuotteita. Sinne pääset TÄSTÄ linkistä!
Lithan aikaan on tapana muistaa tiettyjä jumalhahmoja, jotka luetaan aurinkojumaliksi. Heitä ovat esimerkiksi aikaisemmin mainittu suomenuskon Ukko, Shinto-uskonnon Amaterasu, Egyptissä Aten ja Horus, Kreikassa Apollo ja Hestia, Saamelainen Beaivi, Rooman mytologiassa Juno, Kelttiläisessä uskossa Lugh ja Sulis Minerva ja Germaanisessa mytologiassa Sunna tai Sol.
Kun keskiyön jälkeen tulet hiljaa hiipuvat, voit hiljentyä hetkeen muistamaan kesän pisintä päivää ja pyytää Jumalilta(si) hyvää satoa syksyksi ja suojelusta alkavaan pimenevään kauteen.