Noituuden historia on monimutkainen ja monivaiheinen aihe, jota itse kuvailen sipulina. Aina kun saat uuden kerroksen tutkittua ja sisäistettyä, vastassasi on jo uusi kerros ja uudet kujeet. Pyrimme tässä artikkelissa avaamaan yleisellä tasolla noituuden historiaa ja meidän alkuperäämme.
Noituus on ollut osana ihmisten ja yhteisöjen elämää jo esihistoriallisina aikakausina. Alkujen alkujaan noituus on ollut osa luontaisia ja kulttuurillisia uskomuksia. Noina aikoina noituutta ei eritely noituudeksi, vaan se oli kiinteä osa yhteisöllisiä rituaaleja, eikä sitä nähty demonisoituna 'harhaoppina'. Magia koettiin luonnonvoimien ymmärtämisenä ja kunnioittamisena, sekä niiden mukaan elämisenä. Esimerkkinä uskonnollisista ja yhteisöllisistä rituaaleista mainittakoon muun muassa sadonkorjuujuhlat, metsästysrituaalit ja pariutumisseremoniat.
Jo muinaiset egyptiläiset käyttivät magiaa arjessaan. Harjoittaminen oli uskonnollista, mutta myös tiedon ja voiman etsintää, sekä jumalten suosion tavoittelua. Esimerkiksi auringon jumala Ra:n palvontaan käytettiin pyhiä kirjoituksia ja pitkiä rituaalillisia loitsuja, jotta Ra siunaisi heitä ja olisi yhteisölle armollinen.
Myös babylonialaisten ja mesopotamialaisten kulttuuriin kuului noituus ja magia. Heidän perimmäinen tarkoituksensa oli hyödyntää luonnonvoimia sairauksien parantamiseen, tulevaisuuden ennustamiseen ja jumalien suosion saamiseen. 
Kreikkalaisten ja roomalaisten magia kosketti lähinnä yksilötarpeita ja he loitsusivat onnea, vaurautta, rakkautta ja terveyttä, sekä toisinaan myös kirouksia, sairauksia ja jopa kuolemaa. Kreikkalaisten ja roomalaisten keskuudessa nimitys 'noita' yhdistettiin mustaan magiaan.
Shamaanit ja varhaiset shamanistiset yhteisöt uskoivat, että shamaanilla on kyky olla yhteydessä luonnonhenkiin ja henkimaailmaan. Heidän magiansa kosketti elämän kiinteitä osia, kuten metsästysonnea, sairauksien parantamista ja yhteisöllistä hyvinvointia. Shamaaneja pidettiin ja pidetään yhä voimakkaina parantajina ja hengellisinä johtajina.
Keltit ja germaanit pitivät luontoa pyhänä ja uskoivat luonnonhenkien, jumalattarien ja eläinten olevan tärkeä osa maailmankuvaa. Noita oli usein naispuoleinen henkilö, joka palvoi jumalattaria ja jotka pitivät huolen terveyttä, rakkautta ja satoa koskevista rituaaleista. Kelttiläisten ja germaanien magia oli monessa mielessä luonnonvoimien kunnioitusta, syklillistä elämistä ja tasapainoa.
Keskiajalla kristinusko levisi Eurooppaan ja sen vaikutus alkoi näkyä myös noituudessa. Alkuun magia ja noituus nähtiin osana kirkon hyväksymiä pyhiä rituaaleja, mutta ajan kuluessa kirkko alkoi nähdä noituuden uhkana ja erillisenä praktiikkana Jumalan voimasta. Noituudesta tuli osa kirkon vastustamia harhaoppisia katsomuksia ja noidat maalattiin kirkon käsissä pahoiksi ja uhkaaviksi vääräuskoisiksi, jotka ovat liitossa Paholaisen kanssa.
1400-1700-luvuilla Euroopassa ja Amerikassa nähtiin laajoja noitajahteja, joissa tuhansia noituudesta syytettyjä poltettiin ja mestattiin. Suurinosa näistä noitavainojen uhreista oli naisia. (Sivuhuomautus: tämä on nykypäivänä aiheuttanut runsaasti keskustelua. Tutkimusten mukaan miesuhreja on aiempaa oletettua enemmän. Tarkkoja uhrilukuja ja sukupuolijakaumia ei ole saatavilla.)
Noitavainojen aikaan, vuonna 1486 julkaistiin kirja Malleus Maleficarum ja sen suomennettu versio vuonna 2014 Noitavasara, jossa annettiin yksityiskohtaisia ohjeita ja neuvoja noitien kuulusteluun. Teos ei ollut kovinkaan tunnettu Pohjolan alueella ja suomalaisen historioitsija Mirkka Lappalaisen mukaan sen merkitystä on liioiteltu. 
Noitavainojen päättyminen ei ollut yksinkertainen tai nopea prosessi, vaan siihen vaikutti moni yhteiskunnallinen tekijä.
Renesanssin aikakaudella Eurooppaan levisi ajatus ihmisarvosta ja humanismista, joka korosti yksilön oikeuksia ja järkiperäistä pohdintaa. Aiempia uskomuksia alettiin kyseenalaistaa ja uskonnolliset näkemykset alkoivat väistää. Tilalle tuli enemmän järkipohjainen ajattelutapa, jonka kautta ihmismieli kykeni ymmärtämään maailmaa ilman yliluonnollisia selityksiä.
1700-luvulla suuret ajattelijat Rousseau, John Locke ja Voltaire puhuivat järjen, tieteen ja yksilönvapauden puolesta. Kirkkoa ja sen auktoriteettia kyseenalaistettiin ja epäoikeudenmukaisina ja järjettöminä pidettyjä noitavainoja kritisoitiin rankalla kädellä. Tämä ajattelutapa herätteli oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia, sekä tieteellistä maailmankuvaa ja järjenkäyttöä, jonka suora seuraus oli taikauskon väheneminen.
Lääketieteen, psykologian ja fysiikan kehittyminen auttoivat selittämään sairauksia ja muita ilmiöitä, joita aiemmin pidettiin demonien ja noitien aikaansannoksina. Tieteen nousu ja vaihtoehtoisten selitysten löytyminen heikensivät noitavainojen perusteluja.
Monarkian nostaessa päätään, kirkon ja valtion välisen liiton valta alkoi heikentyä ja se vaikutti suoraa noitavainoihin, sillä monet noitavainot olivat kirkon ja valtion yhteistä aikaansaannosta. Ajan myötä kirkon vaikutusvalta väheni ja valtiollinen lainsäädäntö alkoi ottaa suurempaa roolia oikeusprosessissa.
Oikeudenkäyntikin koki muutoksia ja kehittyi kohti oikeudenmukaisempia menettelyjä, eikä enää noitavainojen aikana käytettyjä kidutusta ja pakkotunnustusta suosittu. Yksi keskeinen tekijä oli myös kidutuksen käyttöön liittyvät eettiset ja moraaliset valistukset. 1700-luvun alussa monissa maissa alettiin kyseenalaistaa kidutuksen käytön oikeutusta. Erityisesti silloin, kun se liittyi noitavainoihin ja epäoikeudenmukaisiin syytöksiin.
Tämä oli merkittävä askel kohti oikeusjärjestelmien kehitystä ja noitavainojen loppumista.
Saksassa, Ranskassa ja Englannissa kirkon vaikutus noitavainoihin väheni 1600-luvulla ja Ranskan kuningas Ludvig XIV ilmoitti, ettei noituuden syytöksiin tulisi enää reagoida samalla tavalla kuin aiemmin. Tämän jälkeen noituutta ei enää laskettu lainmukaisesti rikokseksi kaikissa maissa ja se johti suoraa monien noitavainojen loppumiseen.
1736 Englannissa kumottiin laki, jonka mukaan noituuden harjoittaminen on rikos.
1727 Skotlannin viimeinen noitavaino oli ohi.
1700-luvulla Saksan ja Keski-Euroopan alueella alettiin kiinnittää huomiota oikeudenmukaisiin oikeudenkäynteihin. myös kirkon auktoriteetti alkoi heikentyä.
Noitavainojen loppuminen oli monivaiheinen ja monikerroksinen prosessi, joka kesti vuosisatoja. Uskonnolliset ja filosofiset muutokset, tieteellisten ja oikeudellisten käytäntöjen kehitys ja yhteiskunnalliset ja kulttuurilliset tekijät auttoivat vähentämään taikauskoisuutta ja noituuden pelkoa. Vaikka noitavainot päättyivät tuonaikaisessa muodossaan 1700-luvun puoliväliin mennessä, niiden muistot ja vaikutukset ovat yhä läsnä kulttuurissamme, eikä noituuteen ja magiaan liittyvät epäluulot ja olettamukset ole hävinneet mihinkään. Ne muuttuvat ja muovaavat eri henkisiä ja kulttuurillisia liikehdintöjä, jotka elävät yhä tänään.
